Maailma palaa yhtä aikaa monesta suunnasta. Sodat ajavat ihmisiä liikkeelle, ympäristökriisi vie koteja ja autoritaarisuus voimistuu. Liian usein vastaus on pelko: pelko ihmisistä, pelko liikkeestä, pelko erilaisuudesta. Myös Suomessa tästä pelosta on tehty politiikkaa: ajatuksesta, että ihmistä pitää epäillä, kiristää ja pitää epävarmuudessa, jotta yhteiskunta olisi turvallinen.
Tämä on väärä tie. Turvallisuutta ei rakenneta murtamalla oikeuksia, hajottamalla perheitä tai tekemällä ihmisistä paperittomia ja hyväksikäytölle alttiita. Turvallisuus syntyy toisin: luottamuksesta siihen, että jokainen ihminen kohdataan ihmisarvoisena.
Maahanmuuttopolitiikan lähtökohtana on oltava ihmisyys. Suomeen muuttava ihminen ei ole työkalu, jota käytetään ja heitetään pois, eikä uhka siksi, että hänen kielensä, nimensä tai ihonvärinsä on erilainen. Hän ei ole työvoimaa, tilastoluku tai uhkakuva vaan ihminen, jolla on omat syynsä, oikeutensa ja vahvuutensa. Rasismille ei pidä olla tilaa. Yhteiskunta, joka kutsuu ihmisiä tänne töihin tai tarjoaa heille suojan, ei voi samalla hyväksyä, että heitä syrjitään arjessa, työelämässä tai viranomaisten toimesta.
Olisi silti itsepetosta väittää, ettei Suomi myös tarvitsisi maahanmuuttoa. Väestö ikääntyy, syntyvyys on matalalla ja työikäisten määrä vähenee. Ilman maahanmuuttoa Suomi köyhtyy taloudellisesti ja inhimillisesti. Moni työtehtävä jäisi täyttämättä, yritys syntymättä ja innovaatio keksimättä. Kun puhumme maahanmuuttajista, puhumme aina myös ihmisistä, joilla on oikeus kokea Suomi kodikseen, ja joista moni myös haluaa kantaa kortensa yhteiseen kekoon.
Ihminen ei ole objekti
Suomeen muuttaneet ihmiset tuleekin nähdä toimijoina, ei palveluiden passiivisina vastaanottajina. Sinnikkyyden ja oman aktiivisuuden pitää kannattaa kaikille samoin perustein samalla, kun heikoimmista pidetään huolta.
Tämän pitäisi näkyä maahanmuuttopolitiikassa konkreettisesti: jos ihminen opiskelee kieltä, käy töissä ja maksaa veroja, hänen pitää päästä kiinni pysyvään oleskeluun nopeammin kuin se, joka ei kiinnity yhteiskuntaan. Ja jos kansainvälinen opiskelija maksaa lukukausimaksuja, olisi tärkeä synnyttää kannusteita esimerkiksi verohyvityksillä, kun hän työllistyy Suomeen. Myös kielen opiskelusta kannattaa palkita, sillä kieli on avain verkostoihin suomalaisessa yhteiskunnassa ja suojaa myös hyväksikäytöltä. Aktiivisuudesta palkitsemisen ei pidä olla pois hädänalaisimpien auttamiselta.
Samaan aikaan työperäisen maahanmuuton esteitä on syytä purkaa: kolmen kuukauden sääntöä on pidennettävä selvästi, saatavuusharkintaa kevennettävä, ja kansainvälisen rekrytoinnin byrokratiaa purettava. Suomi nimittäin kilpailee parhaista osaajista myös muiden maiden kanssa, ja Suomi häviää. Esimerkiksi Saksa tarjoaa kansainvälisille osaajille strategisen kokonaisuuden: kieli- ja lähtömaakoulutusta, työelämävalmennusta, eri tasoille räätälöityä kielikoulutusta. Suomessa sama kokonaisuus on hajanainen sekasotku.
Meidän pitäisi Suomessa olla paljon tavoitteellisempia siinä, millaista osaamista tänne halutaan, miten sitä houkutellaan, ja kuinka yhteiskuntaan kiinnittymistä tuetaan. Mutta ihmisiä ei pidä houkutella tänne hinnalla millä hyvänsä. Kansainvälistä opiskelijaa ei pidä houkutella suomalaisella tutkinnolla, jos tiedämme jo etukäteen, ettei hän löydä täältä töitä, pääse oppimaan kieltä tai pysty rakentamaan pysyvää elämää. Emme voi ensin houkutella ihmistä Suomeen ja sitten kohdella häntä kuin roskaa. Osaajan saapuminen Suomeen ei saa olla maahanmuuttopolitiikan päätepiste, sen pitää olla alku. Voisimme ottaa paljon oppia esimerkiksi Saksasta tai Kanadasta, miten polkuja työmarkkinoille rakennetaan vastuullisesti ja pitkäjänteisesti.
Haluan, että Suomi on maa, johon halutaan tulla, ja johon voi ylpeydellä ihmisiä houkutella, mutta vielä tärkeämpää on mielestäni se, että pystymme luomaan ihmisille edellytyksiä jäädä ja kokea Suomen kodikseen.
Kirjoittaja on talousvihreä eduskuntavaaliehdokas, helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen, joka toimii Keskuskauppakamarin osaamisesta ja maahanmuutosta vastaavana johtavana asiantuntijana.

