Edustin Vihreitä Kirkkonummen talousarvioneuvotteluissa viime syksynä valtuustoryhmämme puheenjohtajana. Kunnassa, jossa suurimmat kaksi puoluetta ovat Kokoomus ja RKP, samalla kun SDP ja Vasemmistoliitto ovat meitä pienempiä (eivätkä olleet mukana talousarviosovussa), onnistuimme saamaan ilmastokoordinaattorin puolipäiväisestä kokopäiväiseksi. Saimme korkeammat tavoitteet kävelyn ja pyöräilyn lisäämiselle. Saimme järjestöavustukset palautettua edellisen vuoden tasolle. Valitettavasti hävisimme koulujen resurssien osalta, jonka seurauksena Kirkkonummella ei vakinaistettu aiemmin määräaikaisia, erittäin suosittuja, kouluvalmentajia.
Sopu oli kipeä kompromissi, mutta silti parempi kuin vaihtoehto.
Vihreiden puoluekokouksessa on tänä viikonloppuna käsittelyssä aloite, jossa 45 jäsentä esittää, että Vihreiden tulisi irtautua parlamentaarisesta velkajarrusopimuksesta. Aloitteessa on kyse samasta valinnasta, mutta paljon isommassa mittakaavassa: vaikutammeko asioihin vai emme?
Aloitteen huoli on ymmärrettävä. Tällä hallituskaudella on nähty, miten Kokoomuksen johdolla vastuun valtion talouden tilanteen parantamisesta ovat kantaneet lapset, vammaiset ja heikosti toimeen tulevat. Eikä velkajarru estä samanlaisen politiikan jatkumista. Samaan aikaan usko velkajarrun täytäntöönpanoon, vaikuttaa heikolta. Kuten Fatim Diarra tiivisti: ”En usko, että löytyy semmoista poliittista pohjaa, jolla niin suuria leikkauksia tullaan toteuttamaan”.
Onkin syytä katsoa, mitä on tullut sovittua. Puolueet ovat sitoutuneet sopeuttamaan julkista taloutta ensi vaalikaudella 8–11 miljardilla eurolla. On kuitenkin tärkeä huomata, kuten Atte Harjanne muistutti, että velkajarru ”ei ole jäykkä leikkauspakko, eikä se poista hallituksen valtaa ja vastuuta talouspolitiikasta”. Tai kuten Saara Hyrkkö korosti: ”taloustehostaminen ei ole synonyymi leikkauksille”. Toisin sanoen, vaikka sopeutusten määrä on päätetty, niiden tapaa ei ole. Jokainen hallitus päättää itse, miten sopeuttaa. Mikäli Vihreät poistuvat sopimuksesta, sopeutuksen määrä ei muutu, mutta sisältö muuttuu – olennaisesti. Tai kuten puolueen varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi asian sanoi: “Kun kävi kuitenkin selväksi, että valtaosa muista puolueista tulisivat siihen [velkajarruun] lähtemään mukaan joka tapauksessa, eduskuntaryhmämme teki päätöksen lähteä mukaan neuvottelemaan sovusta – ja saikin sinne useita parannuksia”.
Toki velkajarru sitoo tulevien hallitusten käsiä sen suhteen, mikä on sopeutuksen etumerkki ja laajuus. Parlamentaarisilla sopimuksilla nimenomaan haetaan pitkäjänteisyyttä, kuten Oras Tynkkynen asiaa kuvasi. Ne ovatkin ainoa keino, jolla ratkoa ylivaalikautisia ongelmia. Suomen julkisen velan suunnan taittaminen on sellainen ongelma. Toinen vastaava ongelma on ilmastonmuutoksen torjuminen. Ratkaisut molempiin vaativat sitoutumista yli yksittäisten hallituskausien, eikä sellaisten kanssa haluta neuvotella, jotka eivät pidä sovitusta kiinni.
Koska olemme mukana velkajarrussa, voimme edistää vihreää talouspolitiikkaa, kuten markkinoiden tehokasta käyttöä, ulkoisvaikutusten hinnoittelua sekä niiden kannattelua, joita markkinat eivät palvele. Tai kuten periaateohjelmassa todetaan, veroja peritään maksukyvyn ja aiheutuvien haittojen mukaan. Eli ulkoisvaikutukset hinnoitellaan, jotta markkinat toimivat oikein. Tai kuten tenteissä on tapana sanoa “saastuttaja maksaa”.
Vihreiden talouspolitiikka on vastasyklistä. Ensisijaisesti vastaamme kroonisiin alijäämiin rakenteellisilla uudistuksilla ja siirtämällä verotusta työstä haittoihin, tinkimättä hyvinvointivaltion perustasta. Mikäli Vihreät ei ole vaikuttamassa ensi hallituskauden päätöksiin, mikään ei takaa näiden asioiden toteutumista. Jos hylkäämme velkajarrusopimuksen, emme voi tehdä tavoitteidemme mukaista politiikkaa.
Tampereen kaupunginvaltuutettu Lauri Nevanperä tiivisti asian Threadsissa osuvasti: ”Suomi ei tarvitse uutta puoluetta, joka väistää julkisen talouden kysymykset. Velkaantuminen ja hyvinvointivaltio pitää ottaa vakavasti. Nykyhallitus leikkasi vain köyhimmiltä, ja teki ekonomistien kritisoimia veronalennuksia. Tämä tie on kuljettu loppuun. Vihreiden pitää olla vaihtoehto, joka uskaltaa sanoa, että kaikkien pitää osallistua. Heikompiosaiset ovat osansa tehneet. Vihreiden pitää olla vaihtoehto, jonka politiikkaa ohjaa taloustiede, ei eturyhmät tai vaalimatematiikka.”
Vihreät on Suomen johtava markkinaliberaali puolue. Ja velkajarrussa on kysymys suomalaisen talouspolitiikan suunnasta seuraavalla vaalikaudella ja sen yli.
Haluammeko enemmän vihreää talouspolitiikkaa, vai vähemmän?
Lauri Lavanti