TalousVihreät ja Vihreät yrittäjät

Suomen metsistä ei pidä päättää suljettujen ovien takana

Julkaistu

Kategoria

Essi Lindberg

Orpon hallitus valmistelee kansallisen ennallistamissuunnitelman ratkaisevaa metsäosuutta ilman avointa lausuntokierrosta. Samalla julkista keskustelua hallitsevat metsäteollisuuden kustannusarviot. Tarvitsemme avoimuutta, riippumatonta asiantuntemusta ja vaalikautta pidemmän näkökulman.

EU:n ennallistamisasetus ohjaa Suomen luontopolitiikkaa vuoteen 2050 asti. Siksi on vakava epäkohta, että Orpon hallitus käsittelee Suomen suurinta luontotyyppiä eli boreaalisia metsiä koskevia ratkaisuja poliittisesti suljettujen ovien takana.

Lausuntokierrokselle annettiin varsinaisen ennallistamissuunnitelman sijasta sen yhteenveto. Boreaalisia metsiä koskevat pinta-alat ja tavoitteet puuttuivat siitä. Hallitus aikoo muodostaa metsäosuuden poliittisessa valmistelussa ja lähettää luonnoksen EU-komissiolle ilman, että koko kokonaisuutta on voitu arvioida ennakolta.

Suomen Luontopaneelia ei myöskään kuultu valmistelua ohjanneessa ryhmässä. Paneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho on kyseenalaistanut menettelyn huolellisuuden ja lainmukaisuuden. Osallistuminen pitäisi turvata silloin, kun vaihtoehdot ovat vielä avoinna – ei vasta luonnoksen lähdettyä komissiolle.

Asiantuntijoita on ollut mukana valmistelun eri vaiheissa. Ongelma on, että ratkaisevat poliittiset valinnat on irrotettu avoimesta lausuntomenettelystä eikä keskeisellä riippumattomalla asiantuntijaelimellä ole ollut paikkaa valmistelua ohjaavassa ryhmässä.

Teollisuuden näkökulma ei ole riippumaton arvio

Ylen Ykkösaamussa haastateltiin 12. syyskuuta Metsä Groupin pääjohtajaa Jussi Vanhasta. Haastattelu oli perusteltu. Metsäteollisuuden suora osuus Suomen kansantalouden arvonlisäyksestä on noin kaksi prosenttia, ja alan tuotteet muodostavat noin 17 prosenttia tavaraviennistämme.

Metsäteollisuuden kilpailukyvystä, työllisyydestä ja puun saatavuudesta pitää keskustella vakavasti. Samalla on tunnistettava, mistä asemasta arviot esitetään.

Metsä Groupin liiketoiminta perustuu puun hankintaan ja jalostamiseen. Yhtiöllä ja sen omistavilla metsänomistajilla on suora taloudellinen intressi siihen, kuinka paljon metsiä voidaan käyttää raaka-aineena.

Kun pääjohtaja arvioi ennallistamisasetuksen voivan heikentää valtiontaloutta 0,5–1,5 miljardilla eurolla vuodessa, kyse on merkittävästä puheenvuorosta mutta ei riippumattomasta kansantaloudellisesta arviosta. Sen rinnalle tarvitaan tutkijoiden sekä talous- ja ympäristöasiantuntijoiden laskelmia.

Muuten yhden toimialan etu uhkaa näyttäytyä koko kansantalouden etuna.

Metsänomistajien huoliin tarvitaan myös taloudellisia ratkaisuja

Suomessa on noin 600 000 yksityistä metsänomistajaa, jotka omistavat lähes 60 prosenttia metsäpinta-alasta. Ei siis ole yhdentekevää, miten ennallistaminen vaikuttaa heidän oikeuksiinsa, toimeentuloonsa ja mahdollisuuksiinsa käyttää omaisuuttaan.

Huolia ei pidä vähätellä. Vastaukseksi ei kuitenkaan riitä, että luonnon tilan parantamista lykätään tai tavoitteita heikennetään. Tarvitaan kannustimia, joiden avulla luonnon monimuotoisuuden lisääminen voi tuottaa maanomistajalle myös tuloa.

Yksi mahdollisuus on Vihreiden puolueohjelman mukainen luonnonarvokauppa: maanomistajaa kannustetaan lisäämään luonnon monimuotoisuutta alueellaan, ja syntyviä luonnonarvoja voidaan tarjota ostettaviksi.

Ennallistamalla esimerkiksi metsää, suota tai perinnebiotooppia voidaan tuottaa varmennettuja luonnonarvoyksiköitä. Jos yksiköille löytyy ostaja, maanomistaja voi saada luonnon tilan parantamisesta tuloa. Luonnonarvomarkkinat tarjoavat siten yhden vastauksen väitteeseen, jonka mukaan ennallistaminen olisi vain miljardiluokan kustannus.

Markkinat eivät kuitenkaan synny itsestään eivätkä korvaa julkista rahoitusta. Tarvitaan luotettavat mittarit, riippumaton varmentaminen, pitkäaikaiset sitoumukset ja säännöt, jotka estävät viherpesun sekä saman luontohyödyn laskemisen useaan kertaan. Luonnonarvokauppa ei myöskään saa oikeuttaa tarpeettomia luontohaittoja: haitat on ensisijaisesti vältettävä ja minimoitava.

Oikein rakennettuna järjestelmä voisi kuitenkin ohjata yksityistä rahaa ennallistamiseen ja laajentaa metsänomistajien ansaintamahdollisuuksia puukaupan ulkopuolelle.

Luonnonsuojeluliitto arvostelee valmistelun reunaehtoja

Suomen luonnonsuojeluliitto pitää elokuussa 2026 antamassaan lausunnossa ennallistamissuunnitelmaa tärkeänä. Liitto muistuttaa, ettei luontokatoa ole onnistuttu pysäyttämään vapaaehtoisilla toimilla.

Suomella on hyvät lähtökohdat ennallistamiseen: tutkimustietoa, käytännön osaamista ja toimivia ohjelmia. Ennallistamiseen käytetty raha voi myös tuoda työtä ja toimeentuloa maaseudulle.

Liiton mukaan poliittisen ohjausryhmän asettamat reunaehdot ovat silti vieneet valmistelua väärään ja osittain asetuksen vastaiseen suuntaan. Tavoitteiden pitäisi perustua luonnontieteelliseen arvioon siitä, mitä luontotyyppien ja lajiston säilyminen edellyttää. Toimia pitäisi käynnistää nopeasti erityisesti valtion mailla.

Jos lausuttavana ei ole varsinainen suunnitelma eikä sen ratkaiseva metsäosuus, ulkopuoliset eivät voi arvioida, täyttääkö kokonaisuus asetuksen tavoitteet.

Ennallistamisen kustannuksia ei pidä verrata nollaan

Julkisuudessa lasketaan ennallistamisen kustannuksia, menetettyä puuntuotantoa ja mahdollisesti pieneneviä verotuloja. Vähemmälle huomiolle jää tekemättä jättämisen hinta.

EU-komission mukaan jokainen luonnon ennallistamiseen sijoitettu euro voi tuottaa ekosysteemistä riippuen 4–38 euroa taloudellisia hyötyjä. Arvioihin liittyy huomattavaa epävarmuutta, mutta sama koskee kustannuslaskelmia.

Ennallistamisen kustannuksia pitää verrata luontokadon, ilmastoriskien ja heikkenevien ekosysteemipalvelujen kustannuksiin. Metsät, suot ja kosteikot sitovat hiiltä, pidättävät ravinteita, puhdistavat vettä ja tasaavat tulvia. Monimuotoiset ekosysteemit kestävät paremmin myös kuivuutta, myrskyjä ja tuholaisia.

Näillä palveluilla on taloudellista arvoa, vaikka niillä ei aina ole markkinahintaa. Kun ne heikkenevät, kustannukset näkyvät myöhemmin julkisessa taloudessa, yritysten toimintaedellytyksissä ja ihmisten arjessa.

Nieluvajeesta voi syntyä veronmaksajalle lasku

Ennallistamisasetus ja EU:n maankäyttösektoria koskeva LULUCF-sääntely ovat eri kokonaisuuksia, mutta molempiin vaikuttavat metsien tila ja hakkuut.

Jos Suomen maankäyttösektori ei täytä EU-velvoitteitaan, vajetta voidaan joutua kattamaan muilla päästövähennyksillä tai hankkimalla yksiköitä muilta jäsenmailta. Yksiköiden saatavuudesta tai hinnasta ei ole varmuutta.

Hallitus pyrkii neuvottelemaan Suomelle lievempiä velvoitteita. EU-sääntöihin vaikuttaminen on normaalia politiikkaa, mutta talous- ja ilmastopolitiikkaa ei voi rakentaa sen oletuksen varaan, että velvoitteista neuvotellaan myöhemmin eroon.

Runsaan puunkäytön hyödyt kohdistuvat yrityksille ja puun myyjille. Jos hakkuiden vaikutukset hiilinieluihin kasvattavat Suomen EU-kustannuksia, lasku voi päätyä valtion ja veronmaksajien kannettavaksi.

Kyse ei ole tehdaspäästöjen siirtämisestä sellaisinaan maankäyttösektorille. Ongelma on siinä, etteivät puunkäytön vaikutukset metsien hiilivarastoihin ja -nieluihin kaikilta osin sisälly puuraaka-aineen hintaan. Osa kustannuksista voi jäädä muiden maksettavaksi.

Enemmän arvoa jokaisesta puukuutiosta

Suomen ei tarvitse valita metsäteollisuuden ja luonnon väliltä. Meidän pitää valita, millaista metsäteollisuutta rakennamme.

Pitkäikäiset puutuotteet, puurakentaminen sekä korkean lisäarvon kuitu-, tekstiili-, kemian- ja materiaaliratkaisut voivat tuottaa enemmän arvonlisää puukuutiota kohden kuin lyhytikäiset tuotteet.

Jalostusasteen nousu ei kuitenkaan automaattisesti vähennä hakkuita. Jos uusi tuotanto rakennetaan nykyisen päälle, myös puun kysyntä voi kasvaa. Tutkimuksen ja investointien rinnalle tarvitaan teollisuuspolitiikkaa, joka ohjaa suurempaan arvonlisään suhteessa käytettyyn luonnonvaraan.

Tavoitteena pitää olla enemmän taloudellista arvoa jokaisesta hakatusta puukuutiosta ilman, että hakkuiden tarvitsee kasvaa samassa suhteessa.

Avoimuus kuuluu kustannustehokkaaseen päätöksentekoon

Kustannustehokkuus ei tarkoita lyhyellä aikavälillä halvimmalta näyttävää vaihtoehtoa. Kaikki olennaiset kustannukset, hyödyt ja riskit on arvioitava riittävän pitkällä aikavälillä.

Sitä ei voi tehdä suljettujen ovien takana. Koko ennallistamissuunnitelma – boreaalisten metsien pinta-alat, tavoitteet ja vaikutusarviot mukaan lukien – pitää tuoda avoimeen käsittelyyn ennen lopullisia poliittisia valintoja.

Asiantuntijoille, järjestöille, elinkeinoille, metsänomistajille ja kansalaisille on annettava todellinen mahdollisuus vaikuttaa, kun vaihtoehdot ovat vielä avoinna.

Suomen metsien tulevaisuus on liian suuri taloudellinen ja ekologinen kysymys ratkaistavaksi hallituksen sisäisenä neuvotteluna.

Taloutta ja luontoa on katsottava vaalikautta pidemmälle.

Essi Lindberg

Lähteet