Arvonlisävero on verojärjestelmämme pääasiallinen kulutusvero. Sen kertymä kattaa noin neljänneksen valtion koko budjetista. Yhdessä tuloverojen kanssa se muodostaa hyvinvointivaltion rahoituksen kivijalan, ja siksi sen toimivuudesta huolehtiminen on erityisen tärkeää.

Arvonlisäverolla on monia hyödyllisiä ominaisuuksia: se kohdistuu vain kotimaiseen loppukulutukseen, joten se ei turhaan vääristä yritysten päätöksentekoa eikä heikennä kansainvälistä kilpailukykyä vaan luo kannustimet järjestää tuotanto mahdollisimman tehokkaasti; sen maksamista on vaikea välttää, joten se puree myös niihin suurituloisiin, jotka saavat verosuunnittelulla minimoitua tuloveronsa; se kohdistuu tulojen sijasta menoihin, jotka yleensä vastaavat elinkaarituloja (ja hyväosaisuutta) paremmin kuin vuosittaiset tulot. Parhaiten nämä hyödyt toteutuvat, kun arvonlisäveron veropohja on kattava ja verokanta yhtenäinen, eli kun veroprosentti on sama ja pätee mahdollisimman laajasti kaikkeen mahdolliseen kulutukseen. Kuitenkin Suomessa (ja monissa muissa maissa) sovelletaan joihinkin hyödykkeisiin alennettuja verokantoja, ja jotkut toiset vapautetaan arvonlisäverosta kokonaan. Tämä luo tehottomuutta ja keventää epätarkoituksenmukaisesti varsinkin suurituloisten verokuormaa.

Arvonlisäverokannat olisi syytä yhtenäistää mahdollisimman vähäisin poikkeuksin ja kompensoiden vaikutukset pienituloisten ostovoimaan. Lisäksi veropohjaa tulisi laajentaa. Nykyiset rajaukset ovat peräisin Euroopan Unionin direktiivistä, joten laajentamista on ajettava EU:n tasolla. Sillä välin voimme täydentää järjestelmää muun muassa arvonlisäveron kanssa yhteensopivalla rahoitustoimintaverolla.

Entä pienituloisten ostovoima?

Yleensä alennettuja verokantoja perustellaan sillä, että varmistetaan, että pienituloisilla on varaa perustarpeisiin. Ajatus on, että koska pienituloiset kuluttavat muita suuremman osuuden tuloistaan esimerkiksi ruokaan, ruoan hinnan alentaminen tukee heidän ostovoimaansa. Niin se toki tukeekin, mutta ostovoiman tukeminen ALV-kantaa alentamalla tulee varsin kalliiksi, sillä vaikka tarkoitus on tukea pienituloisia, suurin osa tuohon verotukeen kuluvista euroista (eli menetetyistä verotuloista) hyödyttää todellisuudessa hyvin toimeen tulevia.

Syy on yksinkertainen. Vaikka pienituloiset kuluttavat ruokaan suuremman osuuden budjetistaan, suurituloiset kuluttavat siihen silti euromääräisesti enemmän, joten myös heidän saamansa euromääräinen hyöty on suurempi. Esimerkiksi vuoden 2022 kulutustutkimuksessa kotitalouksien suurituloisin viidennes kulutti ruokaan yli kaksi kertaa niin paljon kuin pienituloisin viidennes, ja sai siis alennetusta ALV-kannasta yli kaksi kertaa niin suuren hyödyn. Kaikkien alennettujen kantojen kesken ero oli noin kaksi- ja puolikertainen. Jos tarkoitus on tukea pienituloisia, suurin osa näistä verotuista päätyy väärään osoitteeseen.

Pohjimmiltaan ongelma on siinä, ettei arvonlisävero pysty erottamaan ihmisiä toisistaan. Siksi se ei myöskään sovellu heidän välistensä tuloerojen tasaamiseen (eivätkä sovellu muutkaan kulutusverot, esimerkiksi bensavero). Sen sijaan progressiivinen tuloverotus ja tulonsiirrot juurikin ovat yksilöllisiä. Ne saadaan räätälöityä yksilön tuloihin ja muihin olosuhteisiin sopiviksi. Tuloverotuksen ja tulonsiirtojen kautta tehty tulojen uudelleenjako on tehokasta, sillä tuki voidaan kohdentaa sitä tarvitseville.

Yhtenäisistä ALV-kannoista seuraava hintojen nousu voitaisiin tällä tavalla enemmän kuin kompensoida pienituloisille ja silti saavuttaa miljardiluokan parannus julkiseen talouteen, kun hyvin toimeen tulevien kulutusta lakataan tarpeettomasti tukemasta. Vaikutus on vähintään samaa suuruusluokkaa ympäristölle haitallisten yritystukien karsimisen kanssa ja selvästi enemmän kuin monilla paljon enemmän huomiota saavilla toimilla, kuten listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen korjaamisella.

Arvonlisävero ohjaus- ja tukikeinona

Alennettuja arvonlisäverokantoja voidaan myös ajatella tapana kannustaa ihmisiä kulutukseen, joka edistää myös yhteiskunnan tavoitteita, esimerkiksi tuottamalla ulkoishyötyä tai kohdistumalla toimialaan, jota halutaan tukea esimerkiksi kulttuurillisista syistä. Tällä tavalla voidaan perustella esimerkiksi kirjojen tai liikunta- tai kulttuuripalveluiden alennettuja ALV-kantoja. Siinä tapauksessa oleellinen kysymys on, onko verotuki paras tapa osoittaa rahaa sivistyksen, terveyden tai kulttuurialan tukemiseen, vai olisiko taloudellisempaa vaikkapa nostaa kirjastojen rahoitusta, parantaa pyöräilyinfraa tai lisätä apurahoja.

Alennettu ALV-kanta on verotuki eikä menoerä, mutta yhtä kaikki se rasittaa julkista taloutta ja on kyettävä suhteuttamaan siitä saatavaan hyötyyn. Täytyy muun muassa arvioida, onko tavoiteltava hyöty verrannollinen kulutettuun rahamäärään (menetettyyn verotuloon). Jos kuukausijäsenyys premium-kuntosalille maksaa viisi kertaa niin paljon kuin kuukausikortti kunnan liikuntapaikkoihin, ja antaa täten viisi kertaa niin suuren veroedun, tuottaako se myös viisinkertaisen hyödyn kansanterveydelle? Jos ei, miten suuri ongelma tämä on?

On monia asioita, joita haluamme tukea. Oikea kysymys ei kuitenkaan ole, voisiko niitä tukea alennetulla ALV-kannalla, vaan onko alennettu ALV-kanta hyvä tapa niiden tukemiseen. Monesti se ei ole, joko siksi että parempiakin vaihtoehtoja on, tai siksi että se olisi liian kallista hyötyyn nähden. Alennettuun ALV-kantaan voidaan silti päätyä, mutta päätöksen on oltava huolella harkittu.

Progressiivinen arvonlisävero

Arvonlisävero on perusluonteeltaan suhteellinen eli tasavero, joka kohdistuu (arvonlisäverolliseen) kulutukseen. Siihen voidaan kuitenkin tuoda yksinkertainen progressio veronpalautuksella, joka jakaa tietyn prosenttiosuuden arvonlisäveron koko kertymästä tasan kaikkien Suomessa asuvien kesken. Kuukausittain jaettuna tämä toimisi kuin pieni osittainen perustulo.

Jos arvonlisäverokannat yhdistettäisiin, hintojen nousun voisi kompensoida pienituloisille 8-10% palautusprosentilla, riippuen siitä mihin pienituloisuuden raja vedetään. Tämä on eräs varteenotettava työkalu kompensaatiota suunnitellessa. Yksin se ei kuitenkaan riitä, vaan paketti on valmisteltava huolella niin, että tuloverotuksen ja tulonsiirtojen kokonaisuus toimii johdonmukaisesti ja tulonjakovaikutukset ovat halutunlaiset.

Joonas Lipping

Kirjoittaja on Talousvihreiden hallituksen jäsen sekä Vihreiden veropoliittisen työryhmän jäsen.